| imperiumi.net
STEREOCHRIST
Live Like a Man (Die as a God)
CD
[ PsycheDOOMelic Records ]
Downin eurooppalaiseksi mutanttiserkuksi
vertautuvan Stereochristin meiningissä tuoksuvat rämeet ja macho
groove. Levyllä on kasapäin stonerin ja doomin sekaista riffittelyä,
mikä tuo mieleen bändit Crowbarista ja Downista aina Godsplagueen
ja Black Sabbathiin asti, ja siksipä Live Like a Man (Die as a God)
-albumia voikin suositella kaikille hevimaailman lihansyöjille. Vaikka
lätyltä ei varsinaisia hittibiisejä löydykään,
ei albumin viehätys äijämäisenä taustamusiikkina
häviä ahkerammankaan kuuntelun seurauksena. Englannin lausuminen
on vokalistilla vielä vähän hakusessa, mutta mitään
ylitsepääsemättömän häiritsevää
ei sekään ole.
Albumilta löytyy myös runsaasti
sludgensuuntaisia elementtejä. Raahaavat riffit sekoittuvat oudohkohin
laukkakohtiin, eikä riuhtovampia ja oikukkaita rytmejäkään
säästellä. Tämä levy groovaa, repii ja raastaa
lihat luiden päältä. Down-coveri Bury Me In Smoke päättää
korkealuokkaisen lätyn mallikkaasti, vaikka ei biisiin mitään
uutta pystytäkään tuomaan.
Stereochrist on genrensä ehdottomia
onnistujia, vaikka bändi välillä esittäytyykin aavistuksen
liian hienostuneesti viehättääkseen kaikkia tämänlaisen
musiikin ystäviä. Väittäisin, että muutaman mutkan
suoristaminen olisi vienyt bändin musiikillisesti korkeammalle tasolle.
Vaikka kyllähän tätäkin kuuntelee.
desibeli.net
Stereochrist: Dead River Blues
Arvioija: Mika Roth
Arvio
Firebox / Arctic Music
Unkarilainen stonerrockia vääntävä
Stereochrist ei vielä juuri vakuuttanut
viime syksynä julkaistulla neljän biisin demollaan, mutta nyt
julkaistulle
debyytti kokopitkälle on lyhyen matkan varrella löytynyt mukavasti
lisäpainoa. Jos demoa vaivasi vielä aivan liiallinen Pohjois-Amerikkalaisten
esikuvien seuranta, on bändi isompina annoksina hieman yllättäenkin
huomattavasti paremman kuuloista. Yllättävän asian tästä
tekee se etteivät
uudet kuusi kappaletta juurikaan levitä musiikillista kenttää,
vaan
liikkuvat miltei poikkeuksetta jo aiemmin rajatulla alueella, jonka rajoina
toimivat grunge, stoner- sekä alternativerock, painopisteen ollessa
voimakkaasti stonerin puolella. Kokonaisuuden tiukka eheys muodostuu
kuitenkin debyytin materiaalia voimallisesti yhteenliittäväksi
sekä
vahvistavaksi ominaisuudeksi, ja levyn päättyessä huomaakin
helposti
painavansa uudelleen play-nappulaa.
Englanninkielisestä vokalisoinnista vastaava Péter
Felföldi menisi yhä Eddie
Vedderin veljestä, ja etenkin irroitellessaan kunnolla (mitä
tapahtuu
harmillisen harvoin) mies kuulostaa todella rouhealle. Myös vieraan
kielen
ääntäminen sujuu mallikkaasti, itse asiassa jopa niin hyvin
ettei miestä
arvaisi ?vieraskieliseksi? ellei paremmin tietäisi. Kitaristi Kolos
Hegyi
uskoo soitossaan karkeiden, juurevien riffien alkuvoimaan, eikä
kuusikielisen soitto voisi enää paljon tätä rockimmalta
kuulostaa. Jo
demolla vakuuttanut rytmiryhmä Tamás Koltay (rummut) ja Balázs
Megyesi
(basso) jatkaa varmoin ottein pitkäsoitolla, eikä soitannosta
nytkään ole
löydettävissä mitään valittamisen aihetta.
Yhtyeen ainoaksi ongelmaksi muodostuukin materiaalin hetkittäinen
ohuus sekä
kapea-alaisuus. Vaikka kymmenen raidan mitta on alle 40 minuuttia olisi
pientä tiivistämistä ehkä sittenkin pitänyt vielä
tehdä. Eniten edukseen
biisirykelmästä erottuvat reippaasti eteenpäin polkeva
Mind Ammo, jo demolla
vakuuttanut Hologram Man, sekä verkkaisesti uusia uria avaava Supersorrow,
jonka surumielisen kauniit stemmat tarttuvat nopeasti mielen
melankoliakeskukseen. Uutukaisen valossa tulevaisuus näyttää
hyvälle unkarin
poikien leirissä, sillä kyllähän nyt näin laadukas
stoner aina kuulijansa
tulee löytämään.
rockmusica.net
Stereochrist
Dead River Blues
22.02.2004
Olin tätä ennen kuullut unkarilaista musiikkia yhden yhtyeen
verran. Kokemus
oli turhauttava. Moby Dick -niminen ryhmä yhdisteli Sepulturan ja
Metallican
keskinkertaisimpia kitarakiertoja tavalla, jossa ei ollut enää
mitään
hauskaa. Yhtye onnistui välttelemään omaperäisyyttä
ja luovuutta sellaisella
tehokkuudella, etten uskonut rimaa enää tuon matalammalle saatavan.
Mutta
niinhän siinä sitten kävi, että pustalta tuuli toistamiseen;
Dead River
Blues alittaa maanmiehiensäkin saavutuksen.
Stereochrist on kutakuinkin yhtä uskottava kuin nimensä.
Unkarin
suosituimmaksi doom-yhtyeeksi väitetyn Moodin perustoille kasattu
stonerkvartetti ilmaisee itseään tymäköin riffein
ja liioitelluin
vokalisoinnein, kuulostaen vuoronperään kammottavalta, väkinäiseltä
tai
kammottavan väkinäiseltä. Poikien elvistelyssä kaikuu
viitteitä niin
Panterasta, varhaisempien aikojen Soundgardenista kuin 70-lukulaisista
kakkosluokan heavymetallisteistakin, mutta mitään olennaista
ei esikuvista
saada irti. Ikään kuin nimiä vilauteltaisiin lyöntien
seassa vain, jotta
voitaisiin todistaa jokaisen idean olevan peräisin Unkarin ulkopuolelta.
Mitään omaa tässä ei ole, eikä niin muodoin mitään
mieltäkään.
Levyn peruskaava on yksinkertainen. Tarkastellaanpa albumin
kappaleista mitä
tahansa, törmätään takuuvarmasti samoihin elemetteihin.
Äänimassan pohjalla
velloo junnaava kitara, joka lamaannuttaa kaiken ilon ja vauhdin kilometrien
säteellä. Tukea sille tarjoavat kulmikkaina lyövät
rummut, jotka
liimaantuvat alleviivaavan kuuliaisesti jokaiseen kuusikielisen kiemuraan,
nitistäen pois viimeisenkin rippeen musiikin mahdollisesta rullaavuudesta.
Viimeisen kuoliniskun henkitoreiselle heavyraadolle annostelee Petér
Felföldin ääniakrobatia, jossa on yhtä paljon karismaa
kuin ruostumaan
unohdetun auton vanteissa. Mies yrittää epätoivoisesti
peittää laulunsa
soinnittomuuden voimakasta kurkkutulehdusta muistuttavan maneerivallin
alle,
onnistuen välittämään ainoastaan taudinkuvaan liittyvän
limayskän maun. Kun
tähän keitokseen ynnätään vielä sävellystyön
toivoton tyhjyys sekä
kuivakkaan pahviset soundit, voidaan pikkuhiljaa ymmärtää
kuinka
sietämättömästä tekeleestä on kyse.
Onhan tämä hirvitys toki jaettu yksittäisiinkin
kappaleisiin, joihin ei
tunnu edes rautakanki pystyvän. Tempo pysyy creediläisellä
sympatialla
ladattua Supersorrow-balladia lukuun ottamatta keskiasteille vakioituna
ja
riffistön pohjaidea nelitahtisahaukseen tai laukkajytään
jaettuna.
Sanoitusten selvittämistä ei Felföldin fraseeraus juurikaan
mahdollista,
mutta eräät kappaleiden nimistä - Smack the Sun, Hologram
Man, Christ Was an
Anrgy Man - antavat ymmärtää, ettei tarinoissa ole aihetta
uuden
kansalliseepoksen rungoksi. Eihän tällaisten kappaleiden tarvitsekaan
kertoa
parittelua tai ranteiden repimistä kummemmista huvituksista, mutta
muun
kokonaisuuden pettäessä toivoisi edes teksteiltä jotakin
oivaltavuutta,
jotakin mikä personoisi yritelmän tekijöihinsä.
Vaikka tämäkin levy kielii osaltaan siitä,
että raskas musiikki on edelleen
suosittua itäisessä Euroopassa, ei se selitä suosion syitä.
Jos jokainen
alan julkaisuista nimittäin lähentelisi Stereochristin innovatiivisuutta
ja
purevuutta, tanssisi koko Tonavan varsi Aquan ja Waldon tahtiin. Magyarin
miesten väkinäistä vääntöä kuunnellessa
tuntuu kuin he olisivat esikuviensa
innoittamina tahtoneet keksiä pyörän uudelleen, mutta käyneet
sorvin ääreen
taltan sijasta kirveen kera. Lopputulos asettuu jonnekin epäkeskon
kehäkuvatuksen tietämille, rääpäisyyn jonka päättömys
ja hännättömyys
halveksivat käyttökelpoisuuden kriteereitä.
Bluesiaan hymisevä kuollut joki valuu uomassaan likaisenruskeana,
keräten
syliinsä vain polkupyörän raatoja ja käytettyjä
varmuusvälineitä. Ja kun
vettä ryhdytään seulomaan tarkemmin, voidaan oikeutetusti
kysyä kumpi ne
kalat lopulta tappoikaan, romanialaisen kultakaivoksen päästeet
vai
Budapestin esikaupunkien kellareista kuulunut musiikki. Tekisi mieli syyttää
jälkimmäistä.
*
-Hannu Linkola
noise.fi
Stereochrist - Dead River Blues (Albumi)
--------------------------------------------------------------------------------
Stereochrist on Unkarin stonerrock-lahja maailmalle. Bändin
kohdalla vanha
sanonta siitä, että lahjahevosta ei pidä katsoa suuhun,
pitää kyllä osittain
paikkansa. Päältä kaikki tuntuu olevan suurin piirtein
ok, mutta sisällä
paljastuu paljon sellaista, mikä ei todellakaan kestä päivänvaloa.
Bändi julkaisi viime vuoden puolella neljän biisin demon nyt
julkaistavan
levyn materiaalista ja pitkä tie on kuljettu tuon demon ajoista.
Erityisesti
parannusta on tapahtunut soundipuolella, mutta tästäkään
huolimatta se ei
yllä kansainväliselle tasolle, vaan kuulostaa edelleen turhan
demomaiselta.
Suurin ongelma bändillä on kuitenkin tietty mitään
sanomattomuuden ja
keskinkertaisuuden meininki. Biisit ovat perushuttua ja mistään
ei oikein
tunnu saavan kiinni. Kuunneltuani levyn kolme kertaa alusta loppuun, en
viimeiselläkään kerralla tunnistanut levyltä kuin
pari biisiä.
Hologram Man on hyvällä riffillään
ja kerron moniäänisellä lauluhookillaan
kaikkein tarttuvin ja tunnistettavin raita. Myös kahdeksas raita
All Along
The River ja viimeistä edeltävä Way Back Home rullaavat
ja pörisevät
mukavasti ja antavat parhaiten oikeutta myös laulaja Peter Felföldin
rouhealle äänelle.
Hivenen paremmilla biiseillä ja uskaltavammalla materiaalilla
bändillä olisi
potentiaalia, mutta tällaisenaan Dead River Blues ei oikein jaksa
sytyttää.
Oli Stereochristin debyytti kuinka keskinkertainen tahansa, voin kuitenkin
hyvällä omalla tunnolla sanoa, että Stereochrist on takuulla
paras
unkarilainen yhtye, jota olen koskaan kuullut. Ja ainoa.
--------------------------------------------------------------------------------
imperiumi.net
STEREOCHRIST
Dead River Blues
CD
[ Arctic Music Group ]
(8?)
Osta Firebox:ista
Kotisivut
Kerro kaverille
Tulosta
Lisää tietoa
Unkarilaisen Stereochristin debyytillä on hyvä tunnelma. Bändi
sekoittaa
onnistuneella tavalla stonerrockin ja perinteisen doom metalin elementtejä,
eikä ihme kun yhtyeessä vaikuttaa edesmenneen Moodin jäseniä.
Paikoitellen
yhtye muistuttaa erittäin paljon ammoista, ja nyt uudelleen kasattua,
Troublea, mikä on joka tapauksessa iso bonus sekä muutamissa
kohdissa saa
soitantoonsa samaa groovea kuin Black Label Society. Tosin Stereochristin
tapauksessa seassa ei ole tuota Southern -tyyppistä tunnelmaa.
Levyn soundit ovat aikalailla peruskauraa, selkeää
kitaraa lievällä säröllä,
kokonaisuus on tasainen ja keskitasoa hipova, eli ei mitään
ihmeellistä
muttei mitään valitettavaakaan. Oikeastaan tälläinen
normaali- tai
perussoundi ei vie huomiota hetkeksikään itse musiikista, joka
taas vaatii
itse musiikilta huomattavasti enemmän.
Kun levyä kuuntelee tuolta kantilta, sitä rupeaa
nopeasti antamaan itse
musiikille huomattavasti suuremman arvon.
Levyllä riittää perusjunttariffejä,
monimutkaisempaa sorminäppäryyttä sekä
muutamia erittäin kauniita ja rauhallisia hetkiä, jotka eivät
päästä
kuuntelijaa kyllästymään missään vaiheessa. Pituuttahan
levyllä voisi
muutaman minuutin olla vielä lisää, mutta toisaalta lyhyt
ja voimakas
materiaali ruokkii kuuntelijan halua saada lisää. Vähän
hyvää, mielummin
kuin paljon mautonta.
Pitää tosissaan toivoa että bändi tulee
Suomeen vielä uudemman kerran, koska
minulla on vahva epäily että bändi näyttää
todelliset kyntensä vasta
live-tilanteessa, soittaessaan pienehkössä klubissa ja rocknälkäiselle
yleisölle.
8+/10
Jukka Kolehmainen
sonosmetallicos.net
Stereochrist - Dead River Blues
Arvostelija: Aki Nuopponen
Julkaistu: 1.3.2004
Levy-yhtiö: Arctic Music Group
Tuottanut: Stereochrist
Miksannut: Hegyi Kolos
Nauhoitettu:
Kuvat:
Arvostelu lisätty: 5.10.2004
Stereochristia ensimmäisen kerran kuultuani demolta,
suuntautuivat
ensimmäiset mielleyhtymäni jonkinlaiseen Downin raakavedokseen,
jossa piili
potentiaalia stoner-rockin uudeksi myönteiseksi ratsuksi. Ennen ensimmäistä
Dead River Blues albumia Stereochristin jäsenet ovat todellakin työstäneet
bändilleen demoja, mutta minkäänlaisista märkäkorvista
ei ole kyse, sillä
muutamat nimet yhdistyvät vanhaan doom-yhtye Moodiin, joten Stereochristin
tapauksessa voitaneen puhua tempon nostamisesta ja musiikin painostavuuden
keventämisestä. Unkari ei ole kovin suuri rockin tai metallin
keskittymä,
joten Stereochristiin tutustuminen oli sen myötä mielekästä
varsinkin demoa
koskettaneiden myönteisien muistojen suhteen. Stereochrist on joka
tapauksessa vaikean paikan edessä, sillä stoner rockia ja samankaltaiseen
musisointiin taipuisaa rockia on taottu jo vuosikymmeniä, joten Dead
River
Bluesin olisikin paljastettava saman tien joko tuoreita tai tutun
turvallisia ässiä taatulla otteella ja toimivuudella.
Aluksi albumi vaikuttaisi olevan perusrokkaavaa junttaa
ilman sen kummempia
kummallisuuksia, kaivaten hieman lisää ilmaa ja tietynlaista
dynaamista
improvisointia liian turvallisten oloisten siipiensä alle. Perinteisissä
rakenteissa ei ole sinänsä mitään vikaa, jos vain
tarttuvuutta ja
persoonallisuutta saa ujutettua mukaan ja tämän suhteen Dead
River Bluesiin
onkin tarttunut pieniä lastentauteja. Kokonaisuus hahmottuu aluksi
tasapaksun tylsäksi, mutta paljastaa pian pitävänsä
sisällään Mind Ammon ja
Hologram Manin kaltaisia mainioita rokkipaloja, joiden jälkeen kyntensä
näyttävät vielä Supersorrow, All Along The River ja
Way Back Home, mutta
samalla muu materiaali jää valitettavasti paitsioon. Hetkittäin
kaavamaisuus
vaikuttaisi unohtuvan ja Stereochrist yltyy riffittelemään karmean
maukkaasti tyhjästä pomppaavien soolojen kera, mutta samalla
on harmi, ettei
tämä mainio materiaali kata koko 40-minuuttista albumia, jonka
lyhentäminen
muutamalla kappaleella olisi saattanut johtaa parempiin lopputuloksiin.
Tällaisenaan Stereochrist jää hieman liian perinteisen
yllätyksettömällä
otteellaan muutaman mainion tapon ihmeeksi.
Lajissa on kuitenkin paljon mahdollisuuksia, joten Stereochristin
olisi
toivonut hyödyntävän laajemmin koko kirjon tyylittelyjä,
eikä tyytyvän vain
perusratkaisuihin, joiden ansiosta lyhyt demokin onnistui kuulostamaan
paremmalta juuri yksilöiden tasolla. Onneksi muissa asioissa on sitten
tapahtunut parannusta demoon nähden, sillä soundit ovat perinteisistä
ratkaisuistaan huolimatta oikein mureata jälkeä tuoden hieman
tehoa
muutamiin tehottomampiin riffeihin, jolloin albumin muuten huonoksi jäävä
puoli nostaa päätään hieman. Mitään sen
kummempaa valitettavaa soundeissa ei
sitten olekaan, sillä murea rokkisoundi on juuri omiaan Stereochristin
tyylille ja kaipaisikin näin seurakseen vain parempaa ulospantavaa.
Tulevaisuus saattaa tuoda tullessaan kuitenkin jotain parempaa, sillä
yhtyeen letkeä soitto on kaikin puolin kunnossa ja varsinkin rytmipuoli
saa
aikaan mukavia hetkiä rennolla soitollaan, kitaroiden mourutessa
rokkaavalla
tunnelmalla. Péter Felföldin vokalisointi on toki sekin liikaa
taaksepäin
tuijottelevaa, jolloin mitään kummallisuuksia ei kuulla, mutta
eipä
raivokkaan hienoa ja herkkää tulkintaa voi kokonaisuudessaan
huonoksi
haukkua.
Dead River Blues ei ole ihan sitä, mitä Stereochristilta
ennakkoon odotin.
Puolet albumista kuluu täysin joutavanpäiväisyyksiin ja
Supersorrowin
viitoittamaa monipuolisuutta olisi voinut käyttää hyväksi
enemmän, eikä vain
rauhallisen ja rokkavamman tasapuolisella vuorottelulla. Levy sisältää
kuitenkin meneviä kappaleita ja tasaisen kokonaisuuden hyvin tuotettuna,
joten huonoksi en mene Stereochristin debyyttiä haukkumaan. Sen sijaan
toivoisin yhtyeen lunastavan piilevän letkeän potentiaalinsa
tulevaisuudessa
raikkaammalla otteella soittotaitoja tai soundia kadottamatta. Lajissa
ei
ole kuitenkaan enää kovin paljoa uusia yrittäjiä ja
sellaisille voi aina
avata ovet monessa huushollissa. Tulevaisuus kaipaa siis laajempaa ilmaisua
ja debyytin lastentaudeista toipumista, jolloin luvassa saattaisi todellakin
olla Dead River Bluesin parhaiden paljojen kaltaisista kappaleista
rakennettu jykevä kokonaisuus, minkä myötä Stereochristin
voisi aidosti
nostaa lajinsa korkeampien albumikokonaisuuksien joukkoon, mihin ei ole
vielä asiaa.
+ Muutamia oikein meneviä kappaleita
+ Soitto erittäin letkeässä ja hyvässä kunnossa
+ Potkiva soundi vie parhaimmillaan mukanaan
- Kokonaisuus epätasainen ja osin mitäänsanomaton
- Kaipaisi lisää omaa kosketustaan toimiakseen kokonaisuutena
- Tyylin laajempi käyttö ja uskaliaisuus suositeltavaa jatkossa
back
to media
|